Innan kuva-analyysi

(mikkeli.fi, 4.9.15)

Valitsin siksi kyseisen kuvan sillä minua kiinnostaa ensihoito. Työ on minun mielestäni tärkeää ja vaativaa. Ihailen ihmisiä jotka ovat siellä töissä. 

Nään kuvassa ambulanssin ja ehkä paloauton? Todella vaikeaa saada selvää sumeasta kuvasta. Naisella on neonkeltainen huomiotakki päällä ja takin alla tummavihreä pusero. ambulanssissa lukee "sairaanhoitopiiri ensihoitopalvelu", sekä paloautossa "ES106". Paloauton takana on vihreän värisiä puita. 

Kuvassa on tummia ja vaaleita värejä. Autot tuovat maahan varjostusta mutta muuten on ilmeisesti kirkasta. 

Kuva on rajattu varmaan autojen välistä, koska kuvalla on varmaan haluttu pysyä olennaisessa, eli kuvan naisessa. Kuvahan ei minun mielestäni ole läheltä kuvattu, haluttu tarkoituksella saada aiheeseen liittyvät autot näkyviin kuviin.

Tunnelma vaikuttaa onnelliselta! Kuvan nainen hymyilee leveästi ja hänen silmänsä vaikuttavat iloisilta.

Kuva voisi olla suunnattu kaikille, en usko että kyseessä on mitään varsinaista kohdetta. 

Kuva pyrkii viestimään varmasti sitä että tässäkin ammatissa on mahdollisuutta hymyyn. Viesti voisi kertoa että "kyllä tässä työssä voi nauraakkin".

Voisin edellistä vastausta lainata siihen kysymykseen mitä kuva minussa minun mielestä herättää. Tunteista juuri se että että hymylle on aina aihetta. Ajatuksia vaan syntyy itse alalle kun se on niin mielenkiintoinen. 

 

Sallan unohtumaton yövuoro.

Makaan sängyssä mieheni vieressä, minua ei enään pelota tai jännitä. Uskomatonta miten aika on mennyt nopeasti. Vastahan minusta tuntui että koko maailma romahtaisi päälleni niinkuin viikko sitten yövuorossa. Voin kertoa siintä yöstä.

Minulla alkoi tyypillisesti yövuoro kello 20:00. Minun työparinani oli montavuotta tuntemani Heikki, ja Heikki on ihan mahtava tyyppi! Ollaan niin hyvä tiimi. Heikin kanssa työvuoron alussa juomme vanhaan tapaamme kahvia toimistolla, ja odotamme hälyytyksiä tehtävistä. Pian meteli syntyikin ja me lähdimme nopeasti kohti ambulanssia. Kaasupohjassa lähdimme pelastuslaitokselta ja meille samalla ilmoituskeskus ilmoitti tehtävän tietoja. Kyseessä oli siis alkoholisoitunut nainen jota oli mies puukottanut rintaan. Eli tehtävä oli vakava ja kiireellinen. 

Osoitteeseen päästyämme otimme tietenkin kaikki tarvittavat välineet mukaan naisen asuntoon. Poliisi oli naisen asunnossa vastassa ja kertoi minulle että talossa ollutta miestä ei ollut kukaan löytänyt. Hän oli siis poistunut asunnosta. Sitä ei sen erikoisemmin miettinyt kun Heikin kanssa menimme naisen luokse tyrehdyttämään hänen haavaansa. Naisen kunto ei ollut niin huono mitä olimme pelänneet. Haava oli onneksi vain pintahaava eikä tärkeisiin elimiin puukko siis osunut.  Naisen puheista ei kuitenkaan mitään selvää saanut kun niin alkoholisoitunut oli. Päätimme kuitenkin että olisi hyvä että hän nukkuisi sairaalassa yönsä. Olimme viemässä naista ambulanssin kyytiin. Minä taluttelin naista koska hän pystyi kävelemään ja Heikki kulki edelläni ja oli viemässä ylimääräisiä tavaroita takaisin autoon. Mutta sitten tapahtui jotain. Kova pamahdun kuului juuri kun olimme päässeet asunnosta ulos. Heikki karjahti, ja minä katsoin hänen takanaan järkyttyneenä. Meni ehkä muutama sekuntti kun Heikki tipahti polvillleen, ja siintä valui maahan. Kuolleena. Mies joka oli asunnosta lähtenyt, ja jota poliisit etsivät, oli ampunut Heikin. Talon vierestä. Miten tämä oli voinutkaan olla mahdollista? Mietin sitä tälläkin hetkellä. Heikkiä ei enään ole. Siinä tilanteessa maailmani pimeni ja itseasiassa muistan ainoastaan poliisien juoksevan asunnosta pihalle ja radiopuhelimien äänen missä hälyytettiin lisäjoukkoja paikalle. 

Mutta, tällä hetkellä on hyvä olla. Mieheni vieressä, lämpöisessä sylissä. Minua itkettää joka päivä Heikin kohtalo, ja olen kiitollinen että olen saanut työskennellä hänen kanssaan näinä vuosina.