This is a free Purot.net wiki
  • View:

Henna opiskelee

Opiskeluni on sujunut aika aika tasaisesti ja tavoitteenani mukaisesti nyt nämä viimeiset pari vuotta, jotka olen amistossa ollut. Opinnot ovat edenneet aikataulujen mukaan joitakin tehtäviä lukuun ottamatta, joissa olen tarvinnut vähän enemmän miettimisaikaa. Opintojen varrella on tullut myös jonkin verran mutkia matkaan joidenkin hankalien tehtävien kohdalla, jotka ovat välillä tahtoneet uuvuttaa ja stressaannuttaa aika lailla. Työssäoppimiset ovat myös olleet varsinkin ensimmäisenä vuonna rankkoja ja haastavia aika ajoin. Onnistumisen tunteet ja palkitsevat arvosanat ovat kuitenkin jättäneet hyvän mielen kaikista tähän astisista työssäoppimisista jotka olen ehtinyt jo käydä. Haasteita ovat tietenkin tuottaneet myös jotkut päivät kulkemisen suhteen, koska busseja aamulla tulee vain yksi, on se hankaloittanut ja välillä jopa ärsyttänyt aamuisin.

Olemme luokassa tukeneet minusta aika hyvin toisiamme, sillä olemme tiivis ja hyvä porukka, joka tulee hienosti toimeen keskenään. Yleensä tukeminen on ollut sitä, ettei ketään ole jätetty yksin ja hankaloiden tehtävien kohdalla ollaan sitten yhdessä pohdittu ratkaisuja pienissä ryhmissä. Tukeminen on minusta myös ollut sitä, että hyväksytään kaikki oppilaat luokassa sellaisina kuin he ovat ja otetaan jokaisen oma mielipide huomioon. Ryhmämme ilmapiiri on hyvä ja minusta erittäin toimiva. Tuemme toisiamme ihan pienissäkin asioissa sekä opiskelussa, että vapaa-aikana ja se on minusta vahvistanut meitä luokkana todella paljon.

Tänä vuonna opiskelu tuntuu mielenkiintoiselta ja ristiriitaiselta ehkä juuri siksi, että suuntautumislinjaksi valittiin mielenterveys-ja päihdetyö. Se ei ollut ensimmäinen vaihtoehto jonka olisin halunnut, mutta luokan enemmistö oli tämän kannalla. Olin kuitenkin jo aiemmin päättänyt käydä koulun loppuun, vaikka olisi tullut mikä suuntautuminen valituksi.  Kaikista kiinnostavinta tänä vuonna kuitenkin on itse se mielenterveys-ja päihdetyö, koska se on itsessään jo niin mielenkiintoinen aihe. Työ ja  opiskelu on todella monipuolista ja siitä saa paljon irti opiskelujen kannalta.

Juuri tällä hetkellä minulla ei ole minkäänlaista suuntaa siitä, minkälaista työtä tai ehkä jopa koulua tulen tulevaisuudessa käymään tai tekemään. Syy tähän on se, että tällä hetkellä opintoja ajatukset ovat muuttuneet todella paljon siitä, millaisia ne olivat kaksi vuotta sitten. Siksi en voikkaan sanoa tähän vielä mitään enempää. Voi kuitenkin olla, että tulevaisuudessa suuntaan aivan toisenlaiseen uraan, mitä tällä hetkellä opiskelen.

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Tarkkaa ja elävää kuvailua! Osaat tarkastella asioita eri näkökulmista!
mervikuismanen   (23.09.2015 12:38)